Pääoman edustajat pyrkivät vetoamaan massoihin ja myös sitä kautta poliittisiin päättäjiin todistellessaan uusliberalismin etuja myös muille kuin heille itselleen. Meille tutuiksi ovat käyneet niin ’talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta’ kuin ’kuinkas tässä näin kävi’ julistukset. Sofismilla ymmärretään muun muassa paitsi viisastelua niin tahallisen virhepäätelmän taitavaa todistelua. Uusliberalismi on ollut hallitseva taloudellinen ideologia lähes 40 vuotta. Sen ovat vakavasti kyseenalaistaneet muun muassa Stiglitz ja Mazzucato sekä Financial Timesin Martin Wolf. He katsovat, että se on osaltaan johtanut eriarvoisuuden valtavaan kasvuun taloudellisine, sosiaalisine ja poliittisine seurauksineen.
Teknologisen innovoinnin ja globalisaation tuottamat hedelmät ovat ropisseet vain harvojen yksilöiden koreihin eikä tasaisesta tulonjaosta tai laajasta innovaatio- ja yrittäjäluokan synnyttämisestä ole edes voitu kuin korkeintaan haaveilla. Todelliset ’arvon luojat’ ovat jääneet nuolemaan näppejään, kun uusliberalistisen ideologian sofismien avulla on tahallisesti todisteltu sopivia virhepäätelmiä, joiden avulla on ajettu voimaan säädöksiä ja kehitetty instituutioita, jotka palvelevat vain harvalukuista eliittiä. Näin varallisuus on kasaantunut harvalukuisen eliitin tuottamattomille tileille.
Professori Carlos Sebastián on El Pais lehdessä kritisoinut neljää uusliberalismin sofismia eli virhepäätelmää (’Algunos sofismas del neoliberalismo’):
1. Markkinat eivät ole vain instituutioita, jotka koordinoivat taloudellisten toimijoiden päätöksiä ja toimia, vaan tarjoavat myös tavaroiden, palveluiden ’oikean’ arvon. * Yrityksen markkina-arvon maksimointi on johtanut lyhytaikaiseen voiton priorisointiin. Investoinnit ja innovaatiot kohdistuvat vain välittömiin tuottoa tuottaviin kohteisiin, jolloin esimerkiksi palkkiojärjestelmien avulla johdon palkkiolle saadaan markkinoiden määräämä ’oikea’ hinta. Samanlaisia etuja omaava pieni yritysjohtajien eliittiryhmä on pystynyt nostamaan palkkionsa stratosfääriin (joissakin tapauksissa jopa 350-kertaisiksi yrityksen mediaanipalkkoihin verrattuna).
2. Markkinoilla on riittävä kyky itsesääntelyyn, joten ulkoinen sääntely ja valvonta ovat turhia. *
Sääntelyn ja valvonnan vähäisyydestä sekä lainsäädännöstä johtuen markkinat ovat pystyneet ohjaamaan itseään siten, että ulkoinen valvonta on menettänyt merkityksensä. Tämä on vähentänyt kilpailua ja tuottavia rakenteita on tuhoutunut tai kutistunut merkittävästi. Kuitenkin on nähtävissä, että immateriaalioikeuksien (lähinnä tekijänoikeuksien) säätämisessä on suurempia toimijoita suosittu ja pienemmät ovat saaneet niistä vähemmän apua menestymiseensä. Digitaalinen vallankumous on tuonut haasteita työntekijöiden oikeuksia puolustamisessa.
3. Tulo- ja myyntivoittoverot estävät tuottavia investointeja. * Ei ole todisteita siitä, että rikkaiden veronalennukset olisivat osaltaan tehostaneet tuottavia investointeja, mutta kylläkin ne ovat kannustaneet lyhytaikaisiin strategioihin.
4. Tulojen epätasaisesta jakautumisesta ei ole syytä huolestua, vaan ainoastaan äärimmäisestä köyhyydestä. * Tulojakauma liittyy terveyden ja elinajanodotteen eroihin. Rikkaat rikastuvat ja pystyvät ajamaan itselleen parempia etuja ja siten köyhyys siirtyy keskiluokankin ongelmaksi, kun palkalla ei tule toimeen.
Kaminiitto 